Miksi uusi setelisarja?
Eurosetelien turvallisuus on EKP:n ja eurojärjestelmän kansallisten keskuspankkien vastuulla. Tehdäkseen euroseteleistä entistä turvallisempia ne ovat laatineet toisen eurosetelisarjan, jossa on aiempaa kehittyneempiä turvatekijöitä. Näin voidaan myös ylläpitää ihmisten luottamusta euroon maksuvälineenä.
Väärentäminen entistä hankalampaa
Uudet eurosetelit edustavat kehittyneintä setelinvalmistustekniikkaa. Setelit ovat aiempaa turvallisempia, sillä uusien turvatekijöiden ansiosta niitä on entistä hankalampi väärentää.
Eurojärjestelmän tutkimus- ja kehittämisstrategian mukaan eurosetelien on tarjottava riittävä suoja väärentämistä vastaan. Väärentämisen torjunnan kannalta on tärkeää, että luottolaitokset, rahaa ammatissaan käsittelevät sekä tavalliset ihmiset pystyvät erottamaan aidot setelit väärennöksistä.
Entistä kestävämpiä seteleitä
Uudet eurosetelit ovat lujatekoisempia kuin ensimmäisen sarjan setelit, eli ne kestävät käytössä pidempään. Varsinkin 5 euron setelien on tärkeää olla kestäviä, sillä ne ovat erityisen alttiita kulumiselle. Pidemmän elinkaaren myötä setelit myös kuormittavat ympäristöä aiempaa vähemmän.
Kattavaa tutkimus- ja kehittämistyötä
Setelit ovat huipputeknisiä, ja uusien setelien luominen edellyttää monivuotista tutkimus- ja kehittämistyötä.


