TUOTANTO
Euroopan keskuspankki ja euroalueen kansalliset keskuspankit määrittävät eurosetelien vuotuiset tuotantomäärät käteisrahan kysynnän sekä huonokuntoisten eurosetelien korvaamistarpeen perusteella.
Tuotantomäärien määrittäminen
Euroopan keskuspankki ja euroalueen kansalliset keskuspankit vastaavat yhdessä eurosetelien tuotannosta. Aluksi määritetään vuotuinen tuotantotarve. Tuotantomäärän on oltava riittävä, jotta huonokuntoiset setelit voidaan korvata uusilla ja jotta voidaan varautua odotettuihin (esim. kausittaisiin) ja odottamattomiin kysyntäpiikkeihin.
Kansalliset keskuspankit laativat arvion tulevan vuoden eurosetelikysynnästä omassa maassaan, ja EKP laatii kootun ennusteen.
Hajautettu tuotanto
Setelien tuotanto on tehokkuussyistä hajautettu, eli kansalliset keskuspankit vastaavat siitä yhdessä. EKP määrittää kansallisten keskuspankkien vuotuiset tuotanto-osuudet siten, että kukin kansallinen keskuspankki hoitaa määrätyn osuuden yhden tai useamman seteliarvon tuotannosta. Esimerkiksi Belgian, Espanjan, Italian ja Saksan keskuspankit painoivat yhteensä 1,5 miljardia 50 euron seteliä vuonna 2012.
Tasainen laatu ja turvallisuus
Euroseteleitä painaa noin 16 tarkoin valikoitua setelipainoa eri puolilla Eurooppaa. Painetut setelit toimitetaan kansallisiin keskuspankkeihin.
Tuotantojärjestelyillä ja yhteisellä laadunhallintajärjestelmällä varmistetaan, että kaikki eurosetelit ovat täysin yhdenmukaisia setelipainosta riippumatta. Tätä varten tuotantoprosessiin sisältyy mm. satoja käsin suoritettavia ja koneellisia testejä.
Varastojen tasaaminen tarvittaessa
Eurosetelit kulkeutuvat helposti euroalueen maasta toiseen liike- ja lomamatkalaisten mukana. Jotta mihinkään maahan ei pääse syntymään setelivajeita tai -ylimääriä, kansalliset keskuspankit tasaavat ajoittain varastojaan EKP:n valvonnassa.
Useita painatusprosesseja
Toisenkin sarjan eurosetelit painetaan puhtaasta puuvillasta valmistetulle paperille, joka kahisee ja tuntuu lujalta sekä kestää kulutusta paremmin kuin tavallinen paperi. Tietyt turvatekijät – kuten vesileima ja turvalanka – ovat osa setelipaperia.
Eurosetelien tuotannossa käytetään erilaisia painolaattoja ja erikoismusteita sekä useita painatusprosesseja, kuten offsetpainatusta, kaiverruspainatusta ja väriä vaihtavassa numerossa myös silkkipainatusta. Lisäksi seteleihin kiinnitetään hologrammi.
Katso videoesitys toisen sarjan 5 euron setelien tuotannosta.



